4/20/2014

Pääsiäistä.
Parasta pääsiäisessä on tietenkin suklaamunat ja se, että on kunnolla aikaa nähdä armaita tovereita. Lampaalla, mämmillä ja pashalla ei sitten olekaan niin väliä. 

Aurinko paistaa, aivan ehta retkeilykeli! Pikaisesti päivitettäkööt kuitenkin muutama päivä sitten muistikortille tallentuneita otoksia olohuoneen uudesta kevätilmeestä. Tuli nimittäin todettua taas sellainen asia, että piristystä se on pienikin muutos mutta erityisesti se, että ei ole syytä lähteä merta edemmäs kalaan, mitä sisustamiseen tulee.

Kaikki talon sisustustarpeet, taulut, sarvet, hyllyt ja lamput pistettiin riviin, josta sitten valikoitui sopiva kokoonpano uutta olohuonetta koristamaan. Jäljelle jääneet matkasivat kuka mihinkin huoneeseen ja näin kätevästi sai lähes joka huone jotain uutta, pientä tai suurta, piristystä. 

Seinään sudittiin Omenankukkaa ja iankaikkisen länttinen ja kulahtanut sohva muuttui kuin uudeksi kahdeksalla eurolla, kun se pääsi kahdessa erässä pesukoneeseen mustan väriaineen kanssa. Lopputuloksesta olisi saanut tulla enemmänkin epävärinen, mutta oikein tyytyväisiä ollaan kuitenkin lopputulokseen. Palvelee mainiosti vielä tovin jos toisenkin.

Sohvalla rivissä pikkukakkosen jäykistämiä omia ja ystäviään, sohvan päällä taidetta Riikalta, Kaisalta ja Hanna-Riikalta. Keväiseksi verhoksi päätyi löytö Marimekon ystävämyynnistä. Hyllyt löytyivät autotallin nurkasta ja kannattimet maalattiin Omenankukalla nekin. Seinävalaisin tuo kaikkeen tuohon hempeyteen hieman potkua. Tuo kuoma on peräisin erään vanhan talon kellarista. Harmaa tyyny ja kello Ikeasta, kuviollinen tyyny, marmorikippo, pienet kehykset ja kukkateline kirpputorilta. Valkoinen timantti itse valettu antiikkilaastista.

Täten toivotan älyttömän rattosaa, raikasta ja aurinkoista pääsiäistä kaikille!

5 kommenttia:

R // omasohva kirjoitti...

Onpa nami tuo seinäväri. Ja aivan ihana kello!

Anonyymi kirjoitti...

Vitsi, hieno muutos! Kuvia katsoessani nimittäin luulin, että ne ei ole teiltä laisinkaan :).

Niina kirjoitti...

Tosi kivalta näyttää! Hennon vaaleanpunaista tuntuu olevan nyt liikkeellä täällä blogimaailmassa. Ja mahtavinta on sisustella juuri oman talon tarpeilla aina kun se vaan on mahdollista.

Heidi Elämää ylängöllä kirjoitti...

Huomasinkin heti jotain tuttua tuon sohvan värityksessä :D me värjättiin myös joskus meidän kankainen sohva ja lopputulos juurikin tuollainen. Jostai kohti parempi, toisesta kohti ei niin täydellinen. Mut sillä mentiin vähä aikaa. Nyt on valkeet nahkasohvat ja kyllä on nannnaa.. :) Mutta kivalta näyttää kokonaisuus! Taulut on kivat!

Rillirousku kirjoitti...

R: Kiitos. :)

Juuli: Rajauksellakin tietenkin osuutta asiaan. :D Kiitos! :)

Niina: Niin taitaa olla, kevään väri! :)

Heidi: Ja mua kun harmitti, ettei ollut enemmän epävärinen! :D Pitänee heittää uudestaan koneeseen kloorin kanssa ja kattoa mitä tapahtuu. ;) Mutta hyvin menee, kunhan saadaan uusi sohva hankittua. :)